Näkövamma

Kuinka opaskoirat auttavat sokeita?

Me kaikki olemme nähneet varmasti joskus elämässämme opaskoiran. Yleensä se herättää ihmisissä sisäisen ”aww”-reaktion, kun rohkea koira opastaa sokeaa tai muuten heikommassa kunnossa olevaa isäntäänsä läpi liikennevalojen ja kaupungin vilskeen. Opaskoirista voi olla korvaamattoman suuri apu sokealle ihmiselle, myös muutenkin kuin pelkästään suunnannäyttäjänä. Tässä tekstissä haluankin käydä läpi muutamaa eri näkökulmaa, kuinka sokeat ihmiset voivat oikeasti hyötyä opaskoiran ottamisesta.

Käytännön asioiden hoitaminen

OpaskoiraKoulutettu opaskoira osaa liikkua kaupungissa varovasti ja isäntänsä huomioon ottaen. Näin sokea ihminen voi suorittaa päivittäiset askareensa käytännössä normaalisti, ja hänen elämänsä helpottuu todella paljon. Usein myös muut ihmiset huomaavat koiran, ja tämän jälkeen suhtautuvat heti eri asenteessa opaskoiran kanssa kulkevaan sokeaan. Sokealle kun voi olla hyvinkin hankalaa liikkua kaupungilla autojen ja muiden ihmisten keskellä, vaikka hän käyttäisikin tunnustelukeppiä. Tällöin hän joutuu turvautumaan hyvin paljon omaan kuuloaistiinsa, ja kaupungin hälinässä tärkeät äänet voivat hukkua muiden sekaan. Koira osaa kuitenkin huomioida ympäristössä tapahtuvat muutokset eri tavalla.

Turvallisuus

Opaskoira tuo sokealle todella monella eri tavalla turvallisuutta. Ensimmäisenä on liikkuminen. Koira huomataan helposti ja koira huomaa esimerkiksi autot ja liikennevalot, ja osaa ”lukea” niitä. Kun autoilija näkee opaskoiran kanssa kulkevan henkilön, tulee hänelle automaattisesti takaraivoon tunne siitä, että nyt pitää hiljentää vauhtia. Opaskoira ja hänen isäntänsä ovat myös huomattavasti isompi kiintopiste, jonka hieman muissa maailmoissa oleva autoilija huomaa helpommin kuin yksin kulkevan sokean henkilön, jonka tunnustelukeppiin ei välttämättä autoillessa heti kiinnitä huomiota.

Toinen tapa, miten opaskoira tuo turvallisuutta on esimerkiksi mahdollisten taskuvarkaiden ja muiden rikollisten pelko koiria kohtaan. Sokea ihminen on kuitenkin suhteellisen helppo maalitaulu rötöstelijöille, mutta koiran kanssa kulkevaa harva uskaltaa ottaa kohteeksi. Koira huomaa uhkaavat tilanteet todella paljon helpommin kuin ihminen, ja jos koira on koulutettu toimimaan niissä, se kyllä ilmoittaa tilanteesta isännälle.

Turvallisuuden tunne on myös vahvasti läsnä isännän päässä, kun hän kulkee koiran kanssa. Kun tietää, että voi huoletta luottaa koiraan, on elämä paljon vähemmän stressaavaa sokealle henkilölle, ja hän voi keskittyä enemmän vain nauttimaan elämästään.

Ystävyys

Opaskoiran ja isännän välille syntyy hyvin nopeasti erittäin vahva side. Varsinkin jos isäntä asuu yksin, hän tarvitsee seuraa, jota koira voi tarjota. Koirat ovat ihmisten lailla hyvin tunteellisia eläimiä, ja niiden laumavietin takia ne huolehtivat läheisistään todella hyvin. Sanonnalla ”ihmisen paras ystävä” on todellakin peränsä, juurikin koiran vahvan laumavietin takia.

Sokealle ihmiselle kosketus on hyvin tärkeä asia, koska tuntoaisti vahvistuu hyvin usein näköaistin puuttuessa. Niimpä koiran silittäminen ja sen läheisyyden tunteminen voi olla todella tärkeä asia henkilön henkisen hyvinvoinnin kannalta.

Harrastus

Isäntä saa koiran hoidosta oman pikku harrastuksensa, mikä voi olla hyvinkin terapeuttista. Mikäli henkilö ei voi käydä vammansa vuoksi töissä, voi koiran hoidosta tulla yksin hänen tärkeimmistä rutiineista ja sisällöistä hänen elämäänsä. Koiran ruokinnasta huolehtiminen, sen kävelyttäminen, turkin harjaus, leikkiminen sekä kaikki muut aktiviteetit auttavat sokeaa henkilöä varmasti elämään vammansa kanssa ja nauttimaan elämän pienistä iloista enemmän!

Ei ole myöskään mitenkään tavatonta, että koiran kanssa harrastetaan jotain varsinaista koiraharrastusta. Opaskoirat ovat yleensä labradorinnoutajia, jotka soveltuvat myös varsin hyvin eri koiraharrastuksiin ja ovat yleisiä näkyjä palveluskoiratreeneissä. Pienellä avustuksella myös sokea henkilö voi osallistua oman koiransa kanssa näihin harjoituksiin ja saada lisää ystäviä!

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *